Hankkeet

Toiveista todeksi -hanke

Toiveista todeksi kurssit on suunnattu 30–64-vuotiaille Päijät-hämäläisille työttömille tai työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Uudet kurssit alkavat kaksi kertaa vuodessa.

Kurssimuotoisen toiminnan lisäksi tarjotaan henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Kurssi kestää viisi kuukautta, kahtena päivänä viikossa neljä tuntia päivässä. Ryhmän koko on 8-14 henkilöä (suljettu ryhmä).

Asiakkaille tarjotaan aamupala ja mahdollisuus vaikuttaa kurssin sisältöön ja tutustumiskäynteihin. Toiminta jakautuu eri osa-alueisiin kuten sosiaaliset taidot, psyykkiset ja fyysiset voimavarat, osallisuus ja työllistymisen taidot. Jokainen voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja taitojaan, ja sitä kautta hahmottaa mahdollisuuksiaan ja tavoitteitaan.

Toiminnassa keskeistä ovat erilaisten menetelmien käyttö, kuten ratkaisukeskeiset ja yhteistoiminnalliset ja luovat menetelmät. Vuorovaikutuksessa kiinnitetään huomiota viestinnän esteettömyyteen. Tärkeää on vertaistuki, ryhmähengen luominen, rento yhdessä tekeminen ja kokeminen.

Tavoitteena on:

  • • tukea asiakasta löytämään omat mielenkiinnon kohteensa, vahvistaa itsetuntemusta ja itsetuntoa.
  • • laatia osallistujan kanssa henkilökohtainen etenemissuunnitelma.
  • • pilotoida matalan kynnyksen toimintamallia: toiminnan kehittäminen yhdessä osallistujien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kurssille hakeutuminen

Seuraavat kaksi kurssia alkavat 10 ja 11.1.2022.

Nyt on hyvä aika varata aika tutustumiskäynnille, kursseilla on vielä tilaa.

Asiakas itse tai hänen lähityöntekijänsä voi ottaa yhteyttä työntekijään soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai oheisella www-lomakkeella. Kerromme mielellämme lisää ja sovimme tapaamisen tutustumisen merkeissä.

Kurssit järjestetään Avainsäätiön tiloissa, osoitteessa Saimaankatu 18 B 2. krs, Lahti.

Avainsäätiön hanketta tukee sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.

Sosiaali ja terveysministeriön tukema hanke.

Avoin Toiveista todeksi - ryhmä

Avoin Toiveista todeksi - ryhmä 30–64-vuotiaille päijäthämäläisille on perjantaisin klo 13–15. Toimintaan voi osallistua oman jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan.

Jokaisella kerralla on oma teemansa esimerkiksi, terveyteen, sosiaalisiin tilanteisiin, itsetuntemukseen, kädentaitoihin tai muuhun liittyen. Ryhmän toiveet otetaan huomioon. Samalla voi tutustua Toiveista todeksi-kurssin toimintaa. Avoimeen ryhmään osallistuminen ei velvoita mihinkään.

Tule mukaan kahvittelemaan ja viettämään aikaa yksin tai yhdessä kaverin tai työntekijän kanssa. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja saa ohjaajilta.


Yhteystiedot

Tarja Nikkilä, projektipäällikkö »
puh. 050 552 4413
tarja.nikkila@avainsaatio.fi

Susan Löfgren, ohjaaja »
puh. 044 766 0369
susan.lofgren@avainsaatio.fi

Maarit Kauhala, ohjaaja »
puh. 044 712 9466
maarit.kauhala@avainsaatio.fi


Löydät Toiveista todeksi-hankkeen myös Facebookista
sekä Instagramista!


Voit ottaa meihin yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella

Toivon yhteydenottoa (Valitse puhelin tai sähköposti)

Asiani koskee




Lataa esite

Toiveista todeksi »